18.9.2010

Onko järkee vai ei...

Käsityöaiheisilla palstoilla on, sen vähän mitä olen seurannut, kritisoitu jonkin verran käsitöiden lahjoittamista hyväntekeväisyyteen. Itse olen pienessä mittakaavassa lahjoittanut heijastimia arpajaispalkinnoksi tms, jos tarkoitus on ollut minulle itselleni hyvin tärkeä. Ensisijaisesti kuitenkin mieluummin lahjoitan tekemiäni tuotoksia lähipiirille ja/tai hyvin usein teenkin jotain jollekin tietylle ihmiselle häntä ajatellen.

Yksi asia, mikä pistää ihan tosissaan vihaksi on työn hinnan polkeminen. Näitähän valitettavasti riittää. Eilen alkoi ns. keittää oikein kunnolla. Jos tämän tekijä olisi ollut paikalla, olisin varmasti antanut sanaisen arkkuni laulaa.


Anteeksi vaan, jos jakeluuni ei millään mene se, että joku myy kolmella ja puolella eurolla ommeltua, vuoritettua kauppakassia ja täytettyä avainperää. Mikä ihmeen järki tässä on, vaikka olisi saanut kaikki tarvikkeet ilmaiseksikin? Nopeimmillaankin pelkästään kassin kappaleiden leikkaamiseen ja ompelemiseen kuluu useita minuutteja puhumattakaan tuosta täytetystä avainperästä. Karkeasti arvioituna tuota yhdistelmää ei saa tehtyä edes puolessa tunnissa, vaikka kuinka nopea olisikin. Tämä näky oli itsepalvelukirppiksellä ja näitä oli useampi kappale. Ei siis taida olla kyse yksittäisestä vaikkapa lahjaksi saadusta setistä vaan ihan tekemällä tehdystä. Nolla perässä olis ollut kohtuullinen.

Olen vihainen, pahoillani ja turhautunut.


4 kommenttia:

  1. Joskus vaan just nuo "alihintaset" tuotteet on niin kamalia (=kangas laadultaan tai työnjälki)etten ottas ilmaseksikaan, vaikka annettas.
    -Santtu-

    VastaaPoista
  2. Totta Santtu tuokin. Nämä näytti päällisin puolin ihan hyvin tehdyiltä, tuo kuva on otettu (kännykän kameralla) kassin suulta jossa oli nuo kolme ommelta vierekkäin enkä mä viittis tuohon hintaan ommella edes yhtä ommelta kassin reunaan :D

    VastaaPoista
  3. Joskus saattaa jollain olla niin törkeä rahapula, että muuttaa mitä vaan rahaksi, että saa kaupasta maitoa. Hintojen polkemistahan se on, mutta joskus nälkä vie voiton järjestä... Parempi pienikin raha, kun ei rahaa ollenkaan.

    VastaaPoista
  4. Kyseisellä kirpputorilla maksaa pöytävuokra n. 30 euroa/viikko joten aika kalliiksi tulee yritys muuttaa mikä tahansa rahaksi millä tahansa hinnalla. Tuota näkökulmaa en itse tullut näin ajatelleeksi, mutta tässä kyseenomaisessa tapauksessa se kuulostaa aika riskaabelilta.

    VastaaPoista