8.2.2012

Häviäviä lehtiä

Tein tällä viikolla käsityökurssilla lehtiä. Niin, mikäpä siinä... No, tein lehtiä vapaalla konekirjonnalla pelkästä ompelulangasta, valmiit eivät sisällä ollenkaan kangasta. Tästähän heräsi kysymys miten moinen on mahdollista ja lupasin kertoa. Apuna käytetään veteen liukenevaa, häviävää kuitukangasta. Samaa materiaalia on käytetty apuan aiemmin tekemissäni pitsireunuksella varustetuissa heijastimissa.

Sen kummemmin en ala tässä opastamaan itse konekirjontaan kun en ole mikään opettaja enkä konekirjoja, mutta perusjutut epätietoisille. Itse olen käyttänyt häviävää kuitukangasta kaksinkertaisena pelkästään siitä syystä, että osassa lehdistä on sisällä heijastinlankaa joka on ompeluvaiheessa "kankaiden" välissä. Visu voisi kokeilla onnistuuko homma yksinkertaisella "kankaalla", hieman suhtautuisin kyllä skeptisesti koska materiaali jää silloin aika ohueksi.

Kuvio ommellaan "kankaalle" ihan tavallista paininjalkaa ja säätöjä käyttäen, tukitikkauksia kannattaa ottaa ristiin rastiin muutama.


Tämän jälkeen pudotetaan koneessa syöttäjät alas... Itsehän olen tämän vaiheen unohtanut tyystin ja pudotin syöttäjät vasta useamman valmiin lehden jälkeen. Onnistuu siis myös syöttäjät ylhäällä mutta toki työ liikkuu kevyemmin oikeaoppisesti. Tässä vaiheessa käytetään konekirjontajalkaa joka ei purista työtä vaan toimii enemmänkin kohdistajana.


Ylimääräiset "kankaat" kannattaa leikata pois ja säilyttää. Niitä voi joskus tarvita...


Häviävän kuitukankaan avulla saadaan pientä sievää jälkeä aikaiseksi. 


Ja sitten voikin taas hyvillä mielin kadottaa moponsa... Näissä olen käyttänyt kahta eri sävyistä väriä vaihtavaa konekirjontalankaa joka kyllä antaa ihan erilaisen, kauniimman ja elävemmän ilmeen. Lehdet tulevat osaksi isompa projektia jossa saattaa kestää...

1 kommentti:

  1. Hienoja! Olen itsekin haaveillut konekirjomisesta... Kiitos vinkeistä!

    VastaaPoista