29.11.2011

Ei pöllömpää

Eihän tässä mitään ole ehtinyt, hyvä kun kissaa sanoa. Töissä on ollut aivan ihanaa ja kotona kiireistä.

Nyt kuitenkin inspiroiduin ja aktivoiduin! Käsityönopettaja, jolta aiemminkin olen saanut valtavasti hyviä, helppoja ja upeita ohjeita toteutettavaksi oli taas keksinyt. Niin syntyi pari heijastin-pöllöä eivätkä takuulla jää ainoiksi.

Ensimmäisen tein villakankaasta ja siitä tuli suloisen pörröinen. Tämä lenteli kuopuksen haalariin hengenpelastajaksi.


Toinen sai alkunsa jostakin verhoilukankaan palasesta, sai kuvaamisen jälkeen vielä roikottimen selkäänsä ja lentää yhden pienen pöllöjä rakastavan pojan piristykseksi. 



Ps. pieniä nappeja on sittenkin liian vähän!

5 kommenttia:

  1. Ihanan söpöjä pölläjä! Oisko näihin mahdollista saada ohjetta??

    VastaaPoista
  2. Ohje on opettajan oma ja jaettu paikallisen opiston kurssilla joten en voi sitä alkaa eteenpäin jakamaan :) Joku kurssilainen kertoi että vastaavanlaisia on ollut jossain japanilaisissa lehdissä/kirjoissa.

    VastaaPoista
  3. Suloisia ovat. :) Lienemme saman opettajan kurssilla, sillä noita olisi viikko sitten maanantaina ollut ohjelmassa mutta piti muuttaa enkä päässyt paikalle.

    VastaaPoista
  4. Wautsi, Joska, tulehan paljastamaan itsesi tammikuussa :)

    VastaaPoista
  5. En tiiä kuka oot, mutta voin itsestäni antaa yhden vinkkisanan: vauva. Nykäise hihasta. :)

    VastaaPoista