24.6.2011

Väriä!

Olen haalannut eli ostellut ympäri kaupunnia Dylonin pesukonevärejä kun on halvalla saanut. Oikeasti tosi halvalla, paikallisesta halpakaupasta 1 € hintaan ja Kontista 50 sentillä pakkaus. Värit nyt ovat olleet vähän mitä sattuu, mutta ei sillä väliä, koska niitä voi joskus tarvita.

Ensimmäinen kokeilu oli peittää tahra t-paidasta. Sehän onnistui ihan epä, kuten jo koneeseen laittaessa arvelinkin, koska väri oli haaleampi kuin t-paidan alkuperäinen väri. Samassa koneellisessa värjäytyi kuitenkin pari vuotta sitten ostettu valkoinen tunika, jota ei ollut käytetty kertaakaan.


Pesukonevärjäyksessä yksi viehätys on yllärit, tässä tunikassa niitä ei tullut vaan kirjoillut kuviotkin värjäytyivät kauniisti. Osa reunaompeleista jäi haaleammaksi ja napit valkoisiksi, tuovatpahan vähän ilmettä. 


Toiseen koneelliseen pääsi muutama valkoinen vaatekappale. Kirpparilta lapselle ostettu collegetakki jonka tiesin jo ostohetkellä tarvitsevan tuunausta. Meillä vaatteet menevät käyttöön enkä jaksa ressata "varo vaatteita"-mentaliteetilla. Tästä tulikin sitten oikein menestys!

 
Olin kyllä noteerannut, että takin rinnassa on jotain. Värjäämisen jälkeen kuvio tuli kunnolla esiin ja on aivan mielettömän hieno! Täydellisen onnistumisen takasi valkoiseksi jääneet tikkaukset ja vetoketju.


Samassa koneessa oli mukana itselleni ostama mekkopaitamikälie, jonka luulin olevan myös 100% puuvillaa. Pesun jälkeen värieroa tutkiessani katsoin pesulappuun joka paljasti materiaalin olevan puoliksi polyesteriä. Väri tarttui, yllättävän hyvin, jäi hieman hailakaksi mutta uskon kyseisellä vaatteella olevan silti enemmän käyttöä näin kuin valkoisena. Edelleen tikkaukset ovat valkoiset samoin kuin kahdessa Gina Tricot:n paidassa.


Näiden kahden kokemuksen perusteella viimeistään suosittelen pesukonevärjäystä kaikkiin epäsopivan värisiin vaatteisiin. Käytettäessä hyvin tummia sävyjä saa tahratkin peittoon. Käyttämäni värit ovat olleet vanhoja jauhepakkauksia joissa värin lisäksi lisätään koneeseen ruokasuolaa. Ainoa miinus tässä hommassa on ajatus kamalasta veden ja sähkönkulutuksesta...

4 kommenttia:

  1. Mistä kaupasta löysit noin halvalla väriä? Mun värjäilyt ei aina ihan onnistu mutta kivaahan se silti on.

    VastaaPoista
  2. Värit on tosiaan ostettu SPR:n Kontti-myymälästä ja paikallisesta sekatavarakaupasta eli Kärkkäiseltä. Noilla hinnoilla menee "ei mitään menetettävää"-tyylillä, aika kalliitahan nuo pesukonevärit loppujen lopuksi on. Jonkun verran olen tehnyt värjäyshommia myös ompelukurssilla jolloin on käytetty reaktiivivärejä ja viimeksi ison puuvillaneuleen värjääminen tuli maksamaan euron...

    VastaaPoista
  3. Jäiköhän noita Kärkkäiselle? Voisi ensi viikolla käydä tutkimassa.

    VastaaPoista
  4. Minä olen näitä keräillyt talven mittaan eli siitä on jo kuukausia aikaa kun olen sieltä ostanut. Epäilen, ettei enää taida olla. Tuo punainen oli kaikista tummin väri, muut olivat hyvin hailakoita. Vielä on kaapissa persikka ja beige odottamassa :)

    VastaaPoista