22.10.2010

Lahjus

Eräs läheinen pikkulikka sai syntymäpäivälahjakseen mp3-soittimen, ja lahjasta kuultuani oli minun lahjani selvä. Ensimmäisen pussukan tein muka mittojen mukaan, mutta kun sain soittimen kuvaamista varten käsiini kävi ilmi, etten ollut varannut kuulokkeiden johdolle tarpeeksi tilaa... Liian pieni pussukka kelpasi omalle lapselleni, saatesanoin "hullu", kun kerroin, että teen kokonaan uuden.


Etupuolelle ompelin likan nimen, ensimmäisestä versiosta se ratkottiin ja hommaa helpotti se, että se oli ommeltu vain kertaalleen. Mielestäni se ei erottunut oikein kunnolla joten tähän uuteen versioon ompelin kahteen kertaan. Kuulokkeita varten tein reiän etupuolelle, ja koska napinläven ompeleminen oli työn ja tuskan takana, ajattelin nokkelana laittaa tähän 8 mm sirkkarenkaan. Seuraa varoitus: Sirkkarenkaan mukana tuleva työkalu tekee tosi ison reiän, ja jos kangas antaa vähänkään periksi, on reikä liian iso. Yksi ajatus oli mennä seuraavana päivänä ostamaan isompia renkaita, mutta päädyin kuitenkin kokeilemaan siksakkia ja se onnistuikin loppujen lopuksi aika kivuttomasti.


Välissä on ohut vanu (epäilen, että 80 g) ja vuorikangas pussukan omistajan valitsema kirkkaan vihreä.


4 kommenttia:

  1. Onpa muuten hyvän näkönen!

    VastaaPoista
  2. Siitä reiästähän tuli hieno ja varmaan kuulokkeiden johtoa ajatellen jopa parempi kuin metallisesta sirkasta.

    VastaaPoista
  3. Itsellänin iPodin johto on kärsinyt, kun käännän sen ulkopuolelta sisälle ja laitan vetskarin kiinni. Vetskarin stopparit on metalliset ja tosi teräväreunaiset... Sirkkarengaskin on metallia mutta sen reunat on pyöreät enkä usko sen tekevän niin pahaa jälkeä. Mutta lapsella erityisesti tällaisenkin pussukan käyttö pitää olla huoletonta eikä kokoaikaista varomista kuten tuo minun omani kanssa.

    VastaaPoista
  4. Tosi hieno pussukka! Saajalle tarpeellinen, henkilökohtainen ja itse tehty, tällaisia lahjoja on kivointa antaa (ja saada!). Lahjaidean keksiminen onkin aina vaikeinta.

    VastaaPoista