13.5.2010

Korokkeen korotus

Erinäisistä syistä johtuen yksi perheen lapsista kulkee aika paljon taksilla ja sellaisia matkoja, että kuljetan häntä ja lain vaatimaa koroketta taksimatkojen jälkeen myös kävellen tai pyörällä. Yksi kauppakassi, ihan teollisesti valmistettu, on sattunut olemaan sopivan kokoinen mutta minua on häirinnyt se, ettei kassi ole koskaan siellä, missä koroke.

Ensimmäisenä ompelin kassin, joka oli tarkoitus saada sitten jotenkin ujutettua korokkeeseen kiinni. Kassiin tuli tietysti myös heijastimet.


Toisena keksin keinon, miten saan kassin pysymään korokkeen matkassa. Liimasin korokkeen pohjaan tarranauhaa, ompelin vastakappaleet kankaan palaseen ja sain aikaiseksi oikein toimivan taskun. Korokkeen pohja on hieman kupera, joten se jää tasaiseksi ja toki kankainen kassi antaa periksi kun se painuu auton istuinta vasten. Taskukankaassa on vielä lapsen nimi erilliseen nauhaan kirjoitettuna, helppo vaihtaa jos koroke joskus lähtee kiertoon.


Sitten päästäänkin vaiheeseen "missä mun mopo on"... Pitihän se saada aiempi poikamainen pehmustekin sävy sävyyn. Kyllä nyt passaa neitien ajella!


Ja mulla ei ihan varmasti olis ollut mitään parempaa tekemistä, ei takuulla. En keksi kuin kahdeksan hommaa jos mietin kuusi sekuntia. Elämässä on tapahtumassa sellaisia mullistuksia, että ompeluhommat ovat jääneet ja jäävät pakosti vähemmälle.

2 kommenttia:

  1. Loistoidea toi pussi tuonne pohjaan. Mitä käytit pehmukkeena tuossa pehmusteessa? Meillä on vanhasta istuimesta toi pehmuste ihan lätty ja rispaantunut, mutta ei tullut mieleen ennenkuin nyt, että senhän voisi vaikka uusia :)

    VastaaPoista
  2. Pehmusteena on 150 grammainen vanulevy ja pohjakankaana vielä ohut vanu-tikkikangas. Kerrokset liimasin yhteen sprayliimalla. Päällikankaassa otin tietoisen riskin, se on tavallista puuvillakangasta tukikankaalla. Kestää sen minkä kestää, voihan sitä sitten ommella taas uuden :D

    VastaaPoista